Skip to main content

Primary tabs

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana toimit 2-5 vuotiaiden ryhmässä Auroran päiväkodissa. Meillä sinua odottaa kehittämismyönteinen ja keskusteleva tiimi, jossa voit rohkeasti tuoda omat vahvuutesi esiin. Toimintamme lähtökohta on positiivisessa pedagogiikassa ja lapsen arvostavassa kohtaamisessa.

Auroran päiväkodissa toimii kuusi lapsiryhmää. Henkilöstöömme kuuluu kahdeksan varhaiskasvatuksen opettajaa ja 12 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Päiväkotimme sijaitsee Lippajärvellä keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja monipuolisten liikunta- ja kulttuuripalveluiden keskellä.

Kaikessa toiminnassamme edistämme kestävää kehitystä, ohjaten lapsia kohtuulliseen ja vastuulliseen elämäntapaan.

Työpaikan nimi: Auroran päiväkoti
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.

Tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).

Tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen taitoa.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Arvostamme positiivista työotetta.

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Haluamme olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin ja kokeileva ilmapiiri, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, digitaalinen kehitysmyönteisyys ja laaja pedagoginen asiantuntijaverkosto tekevät työstä meillä mielekästä, kehittävää ja monipuolista. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä.

Tervetuloa osaavaan joukkoomme!

Yhteystiedot: Tehtävästä lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Mari Frilund, p. 040 636 9797
Työpaikan osoite: Lippajärventie 44, 02940 ESPOO
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka: 2215,06 €/kk
Työ alkaa: 8.12.2021 tai sop. mukaan - 23.6.2022
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: 6 - 12 kk
Haku päättyy: 07.12.2021 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-2644-21/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 23.11.2021
TE-palvelujen ilmoitusnumero: 11076301

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Espoo
Vakituinen, Kokopäiväinen

Julkaistu 07.12.2021

Primary tabs

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti