Skip to main content

Varhaiskasvatuksen opettaja

Tervetuloa varhaiskasvatuksen opettajaksi päiväkoti Perhoseen! Tällä hetkellä etsimme opettajaa sekä isojen että pienten lasten ryhmään.

Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.

Olemme dynaaminen, osaava ja keskusteleva työyhteisö metsän reunalla Itä-Pakilassa.

Meillä on hyvää johtamista, kehittymisen mahdollisuuksia, hyvää vuorovaikutusta ja aikaa lapselle.

Toivomme sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja, lapsilähtöistä työotetta sekä ennakkoluulottomuutta kokeilla uusia asioita. Tule mukaan!

Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti: kasvatustieteen kandidaatti (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).

Suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito.

Edellytetään rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002).

Yhteystiedot: Päiväkodin johtaja Petrus Väärälä, p. 09 310 69955, petrus.vaarala@hel.fi
Työpaikan osoite: Jahtivoudintie 3, 00640 HELSINKI
Palkkaus: 2 698,81 euroa/kk
Työ alkaa: 3.1.2022
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: yli 12 kuukautta
Haku päättyy: 08.12.2021 klo 15:00
Jätä hakemus: https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KASKO-02-2823-21
Ilmoitus jätetty: 24.11.2021
TE-palvelujen ilmoitusnumero: 11078492

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Varhaiskasvatuksen opettaja

Helsinki
Vakituinen, Kokopäiväinen

Julkaistu 24.11.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Yli 100 000 000 €

Jaa työpaikkailmoitus