Skip to main content

Primary tabs

Varhaiskasvatuksen opettaja, Ilvespuiston päiväkoti

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Ilvespuiston päiväkoti

Ilvestie 2, 01450 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen, alkaen 10.01.2022 (tai sopimuksen mukaan) - 


Hei, sinä innostunut varhaiskasvatuksen opettaja, tervetuloa tiimiimme!

Etsimme varhaiskasvatuksen opettajaa Ilvespuiston päiväkotiin. Ilvespuiston päiväkoti sijaitsee Leppäkorvessa, n. 1 km:n päässä Korson keskustasta ja juna-asemalta. Alue on rauhallista pientaloaluetta, jonne pääsee aivan viereen bussilla Helsingistä, Tikkurilasta ja Korsosta. Alue tarjoaa vaihtelevan oppimisympäristön ja  lähellä on mm. hyvät mahdollisuudet liikuntaan ja metsäretkille. Viljelemme kesäisin yhdessä lasten ja vanhempien kanssa sekä käytämme monia ympärillä olevia leikkipuistoja ulkoillessamme oman pihamme lisäksi.

Päiväkodissamme on 8 lapsiryhmää. Tänä vuonna talossa toimii kaksi alle 3 -vuotiaiden, kolme 1-5 -vuotiaiden, 2 esiopetusryhmää, joissa myös 5 -vuotiaita sekä kahden kasvattajan ryhmä, joka toimii pääsääntöisesti pihassamme olevassa kodassa ja ulkona. 

Nyt haemme varhaiskasvatuksen opettajaa vakituiseen toimeen. Voimme täyttää tehtävän myös määräaikaisena, jos esim. tutkintotodistus vielä puuttuu. Työkavereiksi saat iloisen, yhteistyökykyisen ja kehittämishaluisen, lasta ja lapsuutta kunnioittavan sekä positiivisuutta korostavan joukon alan ammattilaisia. Tästä joukosta nimeämme sinulle myös mentorin, jolta saat tukea työssäsi.

Vantaa on rohkea ja rento työnantaja. Vantaan varhaiskasvatuksen työntekijänä sinulla on aito mahdollisuus päästä kehittymään ja kehittämään. Pääset myös vaikuttamaan esimerkiksi johtoryhmän kautta. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto.  Varhaiskasvatuksen opettajana saat itsellesi mm. vertaismentorointiryhmän tuen ensimmäiselle työvuodelle.

Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin. 

Meillä Vantaalla on tarkistettu varhaiskasvatuksen opettajan palkkoja ja palkat ovat nousseet 1.4.2021 alkaen. Vantaa maksaa myös muualta kuin lähikunnista muuttaville muuttorahaa 1500 e, kuuden kuukauden koeajan jälkeen. Lähikunniksi luetaan Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo, Vihti ja Kirkkonummi. Muuttoraha koskee vakituisia työsuhteita. 

Kannustamme monenlaisista taustoista tulevia hakemaan. Rekrytoinnissa käytetään anonyymin rekrytoinnin menetelmää. Anonyymissa rekrytoinnissa työhakemuksesta on poistettu kaikki henkilöön viittaava tieto, minkä ansiosta hakija pysyy nimettömänä työhaastatteluun saakka. Ethän tuo hakemuksessasi esiin henkilökohtaisia tietoja esimerkiksi perhetilanteesta, terveydentilasta, iästä tai sukupuolesta. Haethan paikkaa vain sähköisesti.  


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus)

Luemme eduksi: sitoutumisen pienryhmätoimintaan, lapsen kehityksen tukemiseen positiivisin keinoin sekä toiminnan suunnittelun, toteutukseen ja arviointiin, esiopetuspätevyyden, erityispedagogiikan ja suomi toisena kielenä opetuksen osaamisen ja/tai kiinnostuksen siihen sekä halun kehittää toimintaa. Työssä auttaa hyvät vuorovaikutus-, yhteistyö- ja ryhmänhallintataidot sekä iloinen ja positiivinen asenne lapsen kohtaamisen ja kasvatuskumppanuuden hengessä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti

Palkkaus: KVTES

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote,  alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan(tartuntatautilaki § 55).

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko 


Yhteystiedot:

Päiväkodin johtaja

Liukko Minna

[email protected]



Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Varhaiskasvatuksen opettaja, Ilvespuiston päiväkoti

Vantaa
Kokopäiväinen
Ei työkokemusta
Alempi korkeakoulututkinto

Julkaistu 21.12.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Ei käsitteellisesti ole
Yrityksen koko: 
Yli 1000 henkilöä

Primary tabs

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti