Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Varhaiskasvatuksen opettaja, Suurpellon päiväkoti

Juuri sinä, tervetuloa Suurpellon innovatiiviseen ja innostuneeseen työyhteisöön.

Suurpellossa korostuu yhteisö ja sen voima. Tuo voima jatkuu myös meillä Suurpellon päiväkodissa, jossa puhallamme aina yhteen hiileen. Henkilökunta on läsnä jokaista lasta varten ryhmärajoista tai iästä riippumatta. Lapset muodostavat näin merkityksellisiä suhteita jokaiseen henkilökunnan jäseneen ja saavat sen kautta positiivisia kokemuksia erilaisista ihmisistä.

Suurpellon Päiväkoti ei ole moderni pelkästään ulkomuodoltaan, vaan innovatiivisuus ja nykyaikainen pedagoginen ajattelu on osa päivittäistä arkeamme. Olemme sitoutuneet tukemaan ja vahvistamaan lasten vahvuuksia, ja antamaan heille positiivisen kuvan niin oppimisesta kuin heistä itsestään oppijana. Pyrimme siihen, että kasvaminen on prosessi ja kehittyminen on jokapäiväistä ja -hetkistä.

Olemme aina valmiita kehittymään työyhteisönä, joka näkyy arjessa laajana osaamisena tietysti toki edellämainitun vahvuus-pedagogiikan ja positiivisen oppimisen saralla, mutta myös käsityksenä siitä, miten tärkeää lasten sosiaalisten- ja tunnetaitojen kehittyminen on. Ympäristö, jossa lapsen on turvallista kasvaa, on meille sydämenasia.

Oppimista tapahtuu elämän jokaisena hetkenä ja siksi jokainen päivä on meille kokonaisuus. Otamme huomioon lapsia tai lapsiryhmiä kiinnostavat ilmiöt, joihin pohjaamme toimintaa suunnitellessa. Meille oppiminen on prosessi, johon kuuluu suunnittelua, toteuttamista ja arviointia, ja johon osallistuvat niin lapset kuin aikuiset. Iso osa prosessiluontoista oppimista on myös dokumentointi. Projektien kautta luodaan pedagogisesti merkittäviä dokumentteja, jotka ajavat eteenpäin toiminnan suunnittelua ja joiden pariin palataan toimintaa arvioidessa.

Varhaiskasvatuksessa tavataan enenevissä määrin erilaisia kulttuureja, joka näkyy toisaalta myös lapsiryhmissä, mutta myös henkilökunnan kokoonpanossa. Samalla tavalla myös Suurpelto ja sen päiväkodit ovat monikulttuurisia yhteisöjä, jossa eri valtioista ja lähtökohdista tulevat huoltajat, lapset ja vanhemmat kohtaavat toisensa. Me näemme tämän kulttuurien kirjon korvaamattomana rikkautena, joka antaa meille mahdollisuuden kasvattaa omaa ymmärrystämme ympäröivästä maailmasta. Varhaiskasvatuksessa olemme absoluuttisen tasa-arvoisia ja ymmärtäväisiä toisia kulttuureja, uskontoja tai vähemmistöjä kohtaan.

Huoltajien osallisuuden edistäminen on meidän yhteinen tavoitteemme. Kunnioittava ja arvostava kohtaaminen, sekä huoltajien aito kuuleminen ovat avoimen ja luottamuksellisen yhteistyön perusta. Suurpellon päiväkodissa jokaisella, niin lapsella kuin aikuisella, on lupa sekä oikeus olla täysin oma itsensä. Inkluusio toteutuu jo vahvasti toimintakulttuurissamme. Tervetuloa Suurpeltoon!

Työpaikan nimi ja osoite: Suurpellon päiväkoti, Poppelikuja 4
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen

Haku täytetään heti soveltuvan hakijan löydyttyä.

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).
Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.

Edellytämme vahvaa pedagogista osaamista ja tiimityön johtamista, joustavuutta, myönteistä asennetta ja yhteisöllisyyttä.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti. Arvostamme myös hyviä tiimityötaitoja ja intoa kehittää päiväkotimme toimintaa jatkuvasti. Arvostamme huumoria, sinnikkyyttä ja kekseliäisyyttä arjen vaihtuvissa tilanteissa.

Toivomme opettajilta myös esiopettajan pätevyyttä.

Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys. Meillä pääset rakentamaan yhteiskuntaa aitiopaikalta ja vaikuttamaan kaupunkilaisten arkeen. Tarjoamme työntekijöillemme hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/"

Yhteystiedot: Lisätietoa tehtävästä antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Liisa Parrila,
[email protected] ja varhaiskasvatuksen opettaja Marianna Ahola, [email protected]
Työpaikan osoite: Poppelikuja 4, 02250 ESPOO
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka: 2668,74 €/kk
Työ alkaa: 1.8.2022
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: yli 12 kuukautta
Haku päättyy: 28.06.2022 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-1640-22/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 14.06.2022
TE-palvelujen ilmoitusnumero: 11469823

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti