Skip to main content

Primary tabs

Varhaiskasvatuksen opettaja, Veturin päiväkoti

Juuri Sinä, tervetuloa toteuttamaan ja kehittämään pedagogiikkaa kanssamme!

Pieni kahden ryhmän yksikkömme mahdollistaa sen, että meillä kaikki oppivat tuntemaan toisensa.

Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa vakituiseen työtehtävään Veturin päiväkotiin. Päiväkodissamme on 2 eri ryhmää 0-5 -vuotiaille lapsille. Ainakin aluksi työskentelet 3-5 -vuotiaiden Flamingojen ryhmässä.

Päiväkodissamme näkyvät vahvasti positiivisuus ja yhdessä tekeminen. Meille on tärkeää, että jokainen lapsi, perhe ja kasvattaja tulee kuulluksi ja nähdyksi meidän arjessa.

Odotamme työyhteisöömme varhaiskasvatuksen opettajaa, joka kehittää mielellään uusia toimintatapoja lapsiryhmän tarpeita ajatellen. Yhteistyötahoinasi toimivat myös laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä varhaiskasvatuksen kieli- ja kulttuuriopettaja. Jos sinulla on vahva ymmärrys ja näkemys lapsuuden ainutlaatuisuudesta sekä opettajan työn tärkeydestä kaiken ikäisten lasten kanssa ja hyvä paineensietokyky yllättävissäkin tilanteissa, niin olet etsimämme henkilö.

Työpaikan nimi ja osoite: Veturin päiväkoti, Kilonpuistonkatu 3, 02610 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen

Tässä päiväkodissa kelpoisuuden omaaville työntekijöille maksetaan kannustuslisää ajalla 1.8.2022 - 31.7.2023. Lisän suuruus on 160 € / kk ja se maksetaan tehtäväkohtaisen palkan päälle.

Haku täytetään heti soveltuvan hakijan löydyttyä.

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).
Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti. Arvostamme myös hyviä tiimityötaitoja ja intoa kehittää päiväkotimme toimintaa jatkuvasti. Huumori, sinnikkyys ja kekseliäisyys ovat työvaltteja arjen vaihtuvissa tilanteissa.

Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys. Meillä pääset rakentamaan yhteiskuntaa aitiopaikalta ja vaikuttamaan kaupunkilaisten arkeen. Tarjoamme työntekijöillemme hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/"

Yhteystiedot: Lisätietoa tehtävästä antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja,
Piritta Somerkallio, [email protected], p. 040-6366176
Työpaikan osoite: Kilonpuistonkatu 3, 02610 ESPOO
Palkkaus: 2722,11 €/kk + 160€/kk (1.8.22-31.7.23)
Työ alkaa: Sopimuksen mukaan
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: yli 12 kuukautta
Haku päättyy: 19.10.2022 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-1717-22/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 05.10.2022
TE-palvelujen ilmoitusnumero: 11651680

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti