Skip to main content

Yrityskoordinaattori

Yrityskoordinaattori, Espoon kaupunki, Espoo Talent Espoo on Espoon kaupungin vastaus kansallisen Talent Boost -ohjelman poikkihallinnolliseen toimeenpanoon osana laajaa kumppaniverkostoa.

Tavoitteenamme on vahvistaa yritysten halukkuutta ja kyvykkyyttä rekrytoida kehittyvällä suomen kielen taidolla, tietointensiivisillä toimialoilla sekä kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä työskentelemään motivoituneita maahanmuuttajia. Lisäksi vahvistamme kansainväliseen rekrytointiin tarjolla olevien palveluiden tunnettuutta sekä hyödyntämistä työnantajien keskuudessa. Haluamme, että Espoon veto- ja pitovoima kansainvälisten osaajien keskuudessa on niin vahvaa, että Suomesta tulee kansainvälinen edelläkävijä.

Tavoitteiden saavuttamiseksi luomme yritysten kasvua ja kansainvälisiä rekrytointeja tukevan palveluvalikoiman. Toimintamme on vahvasti sidoksissa sekä Business Espoon että Espoon maahanmuuttajia palvelevien osaamiskeskusten toimintaan. Onnistumisemme mittari on se, että saamme sekä yritykset että työnhakijat mukaan kumppaneiksi palveluidemme kehittämiseen ja toimimaan aktiivisina puolestapuhujinamme.

Haemme määräaikaiseen tehtävään kokoaikaista yrityskoordinaattoria ajalle 1.5.2021 - 30.6.2023.

Talent Espoo -kokonaisuudesta vastaavan erityissuunnittelijan alaisuudessa vastaat yhteistyössä yrityspalvelutiimin kanssa tehtävästä uusasiakashankinnasta ja yritysasiakkaiden palveluiden kehittämisestä sekä siihen liittyvästä raportoinnista. Yhdessä nuorten työllisyyden hoidon ekosysteemissä oppilaitosyhteistyöstä vastaavan verkostokoordinaattorin kanssa kehität yliopisto- ja korkeakouluyhteistyötä kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden työllistymisen tukemiseksi. Osallistut myös tapahtumien järjestämiseen sekä vieraskielisille työnhakijoille että työnantajille suunnattujen palveluiden kehittämiseen. Lisäksi hoidat myös muita esimiehen määräämiä, hankesuunnitelman toteuttamiseen liittyviä tehtäviä

Etsimme can do! -asennetta eli henkilöä, joka on myynti- ja myös yrittäjähenkinen sekä työotteeltaan tavoitteellinen ja tuloshakuinen. Yrityskoordinaattorin tärkeänä tehtävänä on asiakaslähtöisesti, ratkaisuhakuisesti sekä määrätietoisesti myös haastaa työnantajia inklusiivisuuteen ja monimuotoisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Toivomme kokemusta B2B-asiakkuudenhoidosta sekä B2B-palvelujen kehittämisestä, tuottamisesta ja myynnistä. Yrityskoordinaattorilta odotamme rohkeutta tarttua puhelimeen uusien asiakkaiden ja kumppaneiden tavoittamiseksi. Tuleva kollegamme on verkostotyöosaajana tottunut toimimaan matriisiorganisaatiossa ja sietää kehitystyölle ominaista keskeneräisyyttä ja epätietoisuutta.

Varmistuaksemme, että löydämme juuri oikean henkilön tiimimme vahvistukseksi, toteutamme rekrytointiprosessin anonyyminä. Hakemuksessa toivomme kuulevamme sinulta esimerkiksi siitä, miten olet vaikuttanut organisaation toimintaedellytysten (prosessit, työkalut ja osaaminen) kehittämiseen ja/tai organisaation kulttuurin muutokseen, laajentanut organisaation asiakaspohjaa ja kumppaniverkostoa, lisännyt organisaation asiakasymmärrystä ja/tai kehittänyt ja myynyt B2B -palveluja.

Voit käyttää hakemustekstisi jäsentämiseen esimerkiksi ns. STAR-metodia, jossa kuvaat tilanteen (Situation), mikä tehtäväsi (Task) kyseisessä tilanteessa oli, mihin toimiin (Action) tartuit ja minkälaisia tuloksia (Result) sait aikaan. Muistathan, että kuvaamasi esimerkki voi olla myös työelämän ulkopuolelta, esimerkiksi vapaa-ajan toiminnassasi, vastaan tullut tilanne. Sen ei myöskään tarvitse olla täydellinen onnistuminen, vaan myös tapahtuma, jossa opit mielestäsi jotain merkityksellistä.

Anonyymissä rekrytoinnissa tavoitteena on kohdentaa huomio ammatilliseen osaamiseesi sekä työkokemukseesi.

Työllisyyden kuntakokeilun yhteydessä kaupungin palveluiden piiriin on siirtynyt n. 18 000 TE-toimiston asiakasta, joista 52% on vieraskielisiä. Englannin ohella Espoon puhutuimpia vieraita kieliä ovat venäjä, viro, arabia, somali ja kiina. Näiden kielten osaaminen katsotaan hakijalle eduksi, englannin sujuvaa kirjallista ja suullista kielitaitoa edellytämme. Koska yrityskoordinaattorin roolissa tulet kohtaamaan yritysasiakkaita, joille vieraskielisten työntekijöiden rekrytointi koetaan syystä tai toisesta haasteelliseksi, on tärkeää, että pystyt ainakin käynnistämään puhelinkeskustelun suomeksi. Tilanteen niin vaatiessa voit ohjata asiakkaan suomea sujuvasti puhuvalle kollegallesi.

Tarjoamme:

Espoon kaupunki haluaa olla kielitietoinen työnantaja ja tukea suomen kielen oppimista työn lomassa. Sisäiset kokouksemme käydään pääasiassa suomeksi, mutta keskusteluun voi osallistua englanniksikin. Tämän lisäksi hyödynnämme ja jatkuvasti kehitämme keinoja, joilla selviämme päivittäisessä työssämme vastaantulevista kielitaitoon liittyvistä haasteista. Kuntarekryn sähköinen hakemuslomake on suomeksi, mutta voit täyttää sen halutessasi myös englanniksi. Hakemustekstin voit kirjoittaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Työllisyyden kuntakokeilun ja uuden valtuustokauden yhteydessä ja organisaatiouudistuksen myötä yrityskoordinaattorin työllä on merkittävä rooli suomalaisen työelämän kehittämisessä: kanssamme pääset muuttamaan maailmaa. Työn ollessa vahvasti verkostoyhteistyöhön pohjautuvaa, tehtävä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden ammatillisen verkostosi laajentamiseen. Innostumme ideoista, kiinnostumme kinkkisistä kysymyksistä ja kannustamme erilaisten mielipiteiden esiintuomiseen. Työyhteisömme on lämminhenkinen, huolehdimme toisistamme ja tuemme toinen toisiamme: olemme Sinun työsi puolella. Emme malta odottaa, että koronarajoitusten rauettua pääsemme myös virkistäytymään yhdessä.

Työpaikan nimi: Talent Espoo

Työaika: 38 h 15 min / viikko

Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimukset: Soveltuva korkeakoulututkinto

Ensimmäinen haastattelukierros toteutetaan videohaastatteluna. Henkilökohtaiset haastattelut järjestetään Teams-yhteydellä viikoilla 18-19.

Yhteystiedot: Saat tehtävästä lisätietoja 6.4. klo 10.00 - 12.00 tai 13.4. klo 8.30 - 10.30 maahanmuuttoasioiden päälliköltä Teemu Haapalehdolta, p. 046 877 3200.
Työpaikan osoite: Otakaari 5, 02150 ESPOO
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka: 3097,64 €/kk
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: yli 12 kuukautta
Haku päättyy: 19.04.2021 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-01-63-21/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 06.04.2021

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti