Kuinka sanoa “ei” työpaikalla?

Kuinka sanoa “ei” työpaikalla?


On viikon viimeinen työpäivä ja tekemättömien töiden lista näyttää edelleen yhtä pitkältä kuin alkuviikostakin. Esimiehesi astelee luoksesi ja pyytää pientä palvelusta. Et halua tuottaa pettymystä tai antaa sellaista vaikutelmaa, että olet liian laiska auttaaksesi. Myönnyttyäsi huomaat jälleen kerran olevasi tilanteessa, jossa työmääräsi on täysin epärealistinen suhteessa työaikaasi.

On luonnollista, että haluat toteuttaa esimiehesi toimeksiannot: hänhän kuitenkin maksaa palkkasi ja pystyy vaikuttamaan urasi kehittymiseen ja jatkoon työyhteisössäsi. On kuitenkin olemassa riski, että juuri ainainen myöntyminen laittaa urasi vaakalaudalle: luotettavuutesi ja maineesi saattaa vahingoittua, mikäli et pystykään suoriutumaan lupaamastasi tehtävästä tai mikäli päätehtäväsi seisovat muiden pyyntöjen ajaessa niiden ohi.

”Ihmistyypeistä ns. avustaja-luonteinen henkilö on kaikkein alttein uupumaan, koska hän ei kykene sanomaan ei. Tällainen ihmistyyppi saa mielihyvää siitä, että muut kiittävät häntä tehdystä työstä. Ainaisen myöntymisen seuraus on kuitenkin yleensä se, että henkilön omat työt kasaantuvat.”, kertoo Career Coaching Partnersin uravalmentaja Marita Salmenautio.

Auttamishalun lisäksi ainaisen myöntymisen taustalla voi olla myös ns. kiltin tytön syndrooma tai pelko, joka korostuu erityisesti taloudellisesti epävakaina aikoina.

Opi tunnistamaan taipumuksesi
Jollet osaa sanoa ”ei”, on suuri riski, että stressaannut, uuvut tai jopa katkeroidut esimiehellesi: erityisesti, mikäli päädyt työskentelemään myös lounastaukojen aikana tai teet jatkuvasti pidempää työpäivää kuin muut.

Kuinka vähentää työmäärää loukkaamatta muita tai riskeeraamatta omaa työsuhdetta? Mikäli olet aina myöntynyt esimiehesi pyyntöihin kyseenalaistamatta, voi olla vaikeaa tai jopa pelottavaa ryhtyä muuttamaan totuttua käyttäytymismallia. Jos olet jatkuvasti ylityöllistetty, kannattaa ryhtyä muuttamaan tilannetta askel askeleelta.

”Kaikkein tärkeintä on ensin tunnistaa itsessään nämä taipumukset ja toimintatavat. Vasta sen jälkeen voi opetella sanomaan ei”, Salmenautio opastaa.

Perustele, ole kohtelias ja selkeä
Kannattaa muistaa, että henkilöllä, joka pyytää sinulta palvelusta, ei todennäköisesti ole realistista käsitystä työtilanteestasi tai ehkä hän ei osaa täysin arvioida antamansa työtehtävän vaatimaa aikaa.

Pelkkä koruton kieltäytyminen tehtävänannosta saattaa kuitenkin polttaa sillat takanasi ja luo huonoa ilmapiiriä. Kieltäytymisen sijaan tai lisäksi sinun kannattaakin käydä läpi nykyisiä tehtäviäsi ja ehdottaa annettuun työtehtävään tarttumista jonain toisena hetkenä, jolloin sinulla on siihen oikeasti aikaan. Mikäli kieltäydyt annetusta tehtävästä, muista tehdä se kohteliaasti ja selkeästi perustellen – ei kuitenkaan anteeksipyydellen.

Työn kuormittavuudesta kannattaa myös keskustella oman esimiehen kanssa. Tehokkain keino työkuormasi vähentämiseen ei kuitenkaan ole se, että keskustelet esimiehesi kanssa asioista vain yleisellä tasolla. Sinun kannattaa puhua selkeästi niistä tehtävistä tai projekteista, jotka kuormittavat sinua eniten. Näin asioihin on helpompi tarttua.

Rajojen vetäminen herättää kunnioitusta
Kieltäydyttyäsi tehtävästä, muista myös pysyä päätöksessäsi! Mikäli annat sellaisen mielikuvan, että sinut voidaan puhua ympäri, työtoverisi saattavat yrittää suostutella sinua niin pitkään, että lopulta suostut.

“Ei”-sanan sanomiseen oppii ja se tulee helpommaksi ajan myötä. Muista kuitenkin aina miettiä hetki, ennen kuin kieltäydyt. Näin annat mielikuvan, että olet kuitenkin oikeasti edes harkinnut tehtävänantoa.

Ihminen hakee luonnostaan hyväksyntää ja haluaa olla pidetty. Kuitenkin yleensä eniten arvostusta työyhteisössä saa henkilö, joka on itsevarma ja tietoinen omista mahdollisuuksistaan sekä rajoituksistaan ja kykenee arvioimaan tehtävänannot aidosti työtilanteeseensa suhteutettuina.

Lähteet: www.monster.co/uk
Career Coaching Partners Oy

Katso tästä Monsterin sivuilla julkaistut UUSIMMAT TYÖPAIKAT.

Varmista että työnantaja voi löytää myös sinut, TALLENNA CV Monsteriin.