Skip to main content

Oletko tyytyväinen palkkaasi? Palkkadata kertoo mitä työssäsi tienataan

Oletko tyytyväinen palkkaasi? Palkkadata kertoo mitä työssäsi tienataan

Keskipalkat vaihtelevat aloittain, mutta niiden suuruuteen vaikuttavat myös muut seikat, kuten henkilön työkokemus, työpaikan sijainti ja sukupuoli. Toinen työntekijä voi saada samoista työtehtävistä satoja euroja toista enemmän – palkan suuruus riippuu useista asioista. Monsterin Palkkadata-työkalun avulla voi vertailla omaa palkkaansa tai palkkaodotuksiaan muiden samanlaisissa työtehtävissä työskentelevien ihmisten palkkoihin.

Sijainti vaikuttaa palkkaan

Yksi palkkatasoon vaikuttavista asioista on työpaikan maantieteellinen sijainti – asumis- ja elämiskustannukset ovat esimerkiksi usein korkeammat suurissa kaupungeissa, jolloin myös palkkataso voi olla korkeampi. Toisaalta joskus juuri isoissa kaupungeissa palkka on keskiarvoa pienempi, jos työtehtävään on enemmän halukkaita kuin kysyntää. Esimerkiksi ensihoitajien keskipalkka on korkeampi Pohjois-Pohjanmaalla kuin Uudenmaan alueella: Pohjois-Pohjanmaalla ensihoitaja tienaa noin 3169 € kuussa, kun taas Uudellamaalla keskipalkka on satoja euroja vähemmän, noin 2590 €.

Palkkadatasta saa osviittaa siitä, onko oma palkka linjassa muiden samantyyppistä työtä tekevien ihmisten kanssa. Jos palkkasi ei yllä tehtävänimikkeesi keskipalkkaan, etkä ole tyytyväinen palkkaasi, voit pohtia palkankorotuksen pyytämistä – muista kuitenkin, että palkankorotuksesi peruste ei voi olla ainoastaan toisen työntekijän korkeampi palkka. Argumenttisi palkankorotusta varten tulisi liittyä työnkuvasi muutoksiin tai onnistuneeseen työpanokseesi.

Naisilla edelleen miehiä pienempi palkka

Tilastokeskuksen alkuvuodesta julkaiseman tutkimuksen mukaan naisten ja miesten palkkaerot kasvavat edelleen yksityisellä sektorilla. Naisten euro on tällä hetkellä noin 83 senttiä. Tutkimuksen mukaan naisten palkat näyttävät jäävän jälkeen miesten palkoista siitäkin huolimatta, että naisten koulutustaso on kasvanut.

Palkkadatan mukaan myös naisvoittoisilla aloilla, kuten sosiaali- ja terveysalalla, miehillä on usein samansuuruinen tai jopa korkeampi keskipalkka kuin naisilla. Palkkadatan mukaan sairaanhoitajien keskipalkka on 2463 € naisilla, joilla on työkokemusta 6–10 vuotta. Vastaava keskipalkka miehillä on 2691 €.

Kaupan alalla myyjän keskipalkka on naisilla 1545 € ja miehillä 1743 €, jos työkokemusta on alle vuosi. Kun myyjän kokemus on karttunut 3–5 vuoteen, on keskipalkka naisilla 1792 € ja miehillä vastaavasti 1994 €.

Palkkadata auttaa työntekijöitä ja työelämään pyrkiviä määrittelemään palkkapyyntönsä sopivalle tasolle. Keskipalkka perustuu muiden samassa työtehtävässä ja samalla alueella työskentelevien vastaajien antamiin tietoihin.

Palkkadata-työkalun löydät TÄÄLTÄ


Back to top