DDC-Tekniikka Oy

DDC-Tekniikka Oy
Jasperintie 334 C
33960 PIRKKALA

Tietoa yrityksestä

DDC-Tekniikan tarina alkoi joulukuussa vuonna 1991, kun nykyinen hallituksen puheenjohtaja ja suurin omistaja Tapani Leinonen perusti rakennusautomaatioalan yrityksen. Aikaisemman työuransa Tapani oli tehnyt muun muassa Honeywellillä ja Consensiolla. Yritys kirjattiin kaupparekisteriin seuraavan vuoden helmikuussa, ja hommia alkoi hiljalleen tulla. Ensimmäiset suuret urakat DDC-Tekniikka sai vuonna 1994, kun yritys aloitti Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskuksen sekä Pirkkalan lentoaseman rakennusautomaatiourakat.

Vuonna 1995 tuli taloon yksi nykyisistä omistajista, Anne Liukkonen. Naiset ovat vieläkin rakennusalan projektihommissa harvinaisuuksia, mutta Anne on timanttisella osaamisellaan ja asenteellaan laittanut jauhot suulle niille harvoille, jotka ovat häntä epäilleet. Anne tunnetaankin Tampereella ja Hämeenlinnassa automaatioalan kovimpana työntekijänä, joka löytää ratkaisun kinkkisimpiinkin ongelmiin.

2000-luvun alussa DDC-Tekniikka kasvoi viisihenkiseksi ja hyvin rullaavaksi yritykseksi. Urakoita ja huoltotöitä tehtiin laidasta laitaan, niin isoja toimistokiinteistöjä kuin pieniä kerrostalojakin. 2000-luvun lopun talousnotkahdus tarkoitti yritykselle tiukkoja aikoja, mutta niistäkin selvittiin, kiitos luottavaisten asiakkaiden.

2017 elokuussa DDC-Tekniikassa tapahtui sukupolven vaihdos, kun Tapsan poika, Jussi Leinonen aloitti yrityksen toimitusjohtajana. Jussi on vuodesta 2011 lähtien ollut yrityksen toiminnassa mukana: aluksi asentajana, mutta viime aikoina enemmän toimistossa myynti- ja kehitystehtävissä. Vuonna 2017 DDC-Tekniikka vaihtoi myös nimensä nykyiseen, alkuperäisestä Tampereen DDC-Tekniikasta.

Tänään DDC-Tekniikan toiminta on kaukaa katsottuna hyvin samanlaista kuin 25 vuotta sitten. Teemme edelleenkin rakennuksien automaatiojärjestelmiä parhailla mahdollisilla järjestelmillä. Nyt olemme kuitenkin neljännesvuosisadan kokeneempia, ja opimme jatkuvasti lisää. V. 2018 olemme päässeet entistä haasteellisempiin kohteisiin.

Yrityksemme nojaa sitoutuneeseen ja palvelualttiiseen henkilöstöön sekä vankkaan kokemukseen. Tiedostamme tulevaisuuden tuomat haasteet ja haluamme kehittyä sekä kasvaa. Aiomme tulevaisuudessakin tarjota asiakkaillemme parhaita tuotteita ja järjestelmiä.

On yksi asia, missä olemme olleet ja missä haluamme olla parhaita jatkossakin: timanttinen palveluasenne sekä helppo tavoitettavuus.

Yritysprofiilin tyyppi: 
Työnantaja
Yrityksen koko: 
5 - 9 henkilöä
Yrityksen toimiala: 
Arkkitehtuuri, suunnittelu ja muotoilu
Yrityksen liikevaihto: 
2 000 000 - 9 999 999 €

Yrityksen sijainnit

Osoite

Jasperintie 334 C
33960 PIRKKALA