Skip to main content

Työnjohtaja

Sako Oy on Euroopan johtava metsästys- ja urheiluaseiden sekä patruunoiden valmistaja. Sako on vuonna 1921 perustettu, kansainvälisesti tunnettu, vakavarainen ja kasvava perheyritys. Menestymisemme perustuu uniikkeihin tuotteisiin, tinkimättömään laatuun ja ennen kaikkea työntekijöidemme vankkaan ammattitaitoon.

Toimipaikkamme sijaitsevat Suomessa Riihimäellä, Hausjärvellä ja Muuramessa, Ruotsissa Tukholmassa, Tanskassa Ikastissa ja Kanadassa Torontossa. Olemme osa kansainvälistä Beretta-konsernia.

Meillä on tähtäin monessakin mielessä korkealla – toivottavasti myös sinulla!

 

ETSIMME KASVAVAAN JOUKKOOMME TYÖNJOHTAJAA

Haemme työnjohtajaa kiväärituotantoomme. Tässä tehtävässä työsi fokuksessa ovat päivittäinen laadukas esimiestyö ja osaston toiminnan ohjaaminen. Vastaat tuotannon sujuvasta virtaamisesta ja tehokkuuden seurannasta sekä ratkot erilaisia ad hoc-tilanteita tarpeen mukaan. Tehtävääsi kuuluu myös toiminnan kehittämisen aspekti, johon hyödynnät koko organisaation ammattitaitoa. Olet myös mukana huolehtimassa henkilöstöasioista, kuten työhyvinvoinnista, osaamisen kehittämisestä ja rekrytoinneista.

Esimiestehtävä vaatii sinulta aktiivista läsnäoloa osaston arjessa. Oman osastosi lisäksi teet tiivistä yhteistyötä eri toimintojen, kuten laadun, kunnossapidon ja menetelmäosaston kanssa. Tehtävään sinua auttavat perehtymään toisten työnjohtajien lisäksi pitkän linjan sakolaiset.

Tehtävä soveltuu henkilölle, jolla on positiivinen, mutta myös määrätietoinen, ote työhön sekä joustavuutta haasteiden ratkomiseen. Hyvien organisointi- ja neuvottelutaitojen lisäksi tärkeää on kyky kuunnella muita, mutta tarvittaessa pystyt myös antamaan asioihin selkeitä linjauksia. Sinulla on jo kokemuksen tuomaa näkemystä päivittäiseen johtamistyöhön ja näin ollen siedät myös painetta ja pystyt reagoimaan muuttuviin tilanteisiin nopeastikin. Kankeiden prosessien sijaan nautit ketterästä ja nopeatempoisesta toimintaympäristöstä. Tärkeintä on kuitenkin, että koet hyvän esimiestyön itsellesi kunnia-asiaksi.

Toivomme sinulta:

  • Soveltuvaa insinöörin tutkintoa
  • Kokemusta esimiestehtävistä valmistavan- tai kokoonpanevan teollisuuden parista
  • Ymmärrystä tuotannon virtauksesta ja sarjatuotannon mukanaan tuomista vaatimuksista
  • Erinomaisia vuorovaikutus- ja organisointitaitoja sekä paineensietokykyä
  • Office-ohjelmien osaamista ja kykyä omaksua uusia ohjelmistoja
  • Vahvaa suomen kielen taitoa ja hyvää englannin kielen taitoa

Lisäksi eduksesi katsotaan:

  • Tuntemus ja ymmärrys tuotannossa käytettävistä tietojärjestelmistä

Tarjoamme sinulle:

  • Mahdollisuuden työskennellä laadustaan tunnetun premium-brändin parissa ja ottaa osaa tuotannolliseen kasvutarinaan
  • Tehtävän, jossa harjaannutat niin esimiestaitojasi kuin pääset hankkimaan syvällistä osaamista uniikista toimialasta prosesseineen
  • Pitkän, 100 vuoden historian omaavan perheomisteisen organisaation, jossa johtamiskulttuuri on pitkäjänteinen ja innovatiivisuus sekä ketteryys näkyvät arjessa
  • Työyhteisön, jossa työskennellään intohimolla, ja voidaan olla ylpeitä omasta osaamisesta
  • Kattavat työsuhde-edut, mm. tukea liikuntaan, kulttuuriin ja hyvinvointiin, mahdollisuuden osallistua erilaisiin tapahtumiin, kattavan työterveyshuollon ja sairauskassan, bonusjärjestelmän sekä alennusta Sakon ja Beretta-konsernin tuotteista

Huomaathan, että Sakon toimialan vuoksi tehtävään valittavalle henkilölle haetaan aseenkäsittelylupa sekä tehdään turvallisuusselvitys.

Lisätietoja tehtävästä antaa tuotantopäällikkö Aapo Toivanen puh. 0503429131 / [email protected] (to 13.10. klo 9–11, to 20.10. klo 9–11 sekä to 27.10. klo 9–11).

Mikäli kiinnostuit, lähetäthän hakemuksesi ja CV:si mahdollisimman pian, mutta kuitenkin 30.10.2022 mennessä, käsittelemme hakemuksia jo niiden saapuessa.

Voit tutustua Sakoon työnantajana ja avoimiin tehtäviimme urasivuillamme rekry.sako.fi.

Hae mukaan sakolaisten kasvavaan huippujoukkoon! 

 

 

Sako impact

Sako creates its most significant positive impacts in creating jobs and paying taxes, in category Society.

Sako creates its most significant negative impacts or uses resources in societal stability and biodiversity, in categories Society and Environment.
Upright data for Sako

By clicking on the graph, you can see the entire Sako impact profile.

What is impact profile?

The net impact profile was modeled by the Upright Project. The profile is based on scientific research's understanding of the effects of various products and services. The profile tells you which things you are involved in influencing through this job. You can find more information about Upright here.

Want recommendations for similar jobs via email?Subscribe search agent

Työnjohtaja

Riihimäki
Permanent
1 - 2 years of experience
College, bachelor, undergraduate

Published on 31.10.2022

Company Turnover: 
50 000 000 - 99 999 999 €
Company Personnel: 
250 - 499 henkilöä
Want recommendations for similar jobs via email?Subscribe search agent