Kelan IT-palvelujen tärkein tehtävä on rakentaa järjestelmät, joilla Kela vastaa Suomessa asuvien sosiaaliturvasta. IT-palveluissa työskentelee n. 800 asiantuntijaa. Töitä tehdään monipaikkaisesti nykyaikaisilla työvälineillä. Parannamme ja joustavoitamme jatkuvasti päivittäistä työn tekemistä. Keskitymme oikeiden asioiden tekemiseen. IT-asiantuntijamme ovat avainasemassa, kun uusia toimintatapoja luodaan. Meillä ammattilaiset kehittävät IT-ratkaisuja itseohjautuvasti hyvän tiimin tuella.
Kelan IT-tietoyksikössä työskentelevät tiedon varastoinnin ja jalostuksen sekä tiedonvälityksen asiantuntijat. Yksikössämme kehitetään tiedon varastoinnin ja –välityksen ratkaisuja ja sovelluksia sekä muita tietosisältöjen jalostamiseen ja hyödyntämiseen liittyviä palveluja vahvassa yhteistyössä Kelan muiden toimintojen kanssa. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset ratkaisut asiakkaidemme tarpeisiin ketterien periaatteiden mukaisesti toimien.
Scrum Master – Java-kehittäjä
Haemme vakituiseen työsuhteeseen Scrum Masteria Helsinkiin tai Jyväskylään. Myös muut paikkakunnat voivat tulla kyseeseen. Toimit Kelan IT-palveluissa Kansallisen tiedonvälitysryhmän yhdessä tai useammassa tiimissä.
Tehtäviisi kuuluvat ketterän toimintamallin mukaiset Scrum Masterin tehtävät. Scrum Masterina valmennat tiimiäsi toimimaan ketterästi ja itse ohjautuen. Tehtävänäsi on organisoida ja fasilitoida scrumin mukaiset tapahtumat. Suojelet tiimiä sprintin aikaisilta muutoksilta ja pyrit poistamaan tiimin työtä haittavia esteitä. Huolehdit tiimin toiminnan kehittämisestä sekä mittaroinnista. Scrum Masterin tehtävien lisäksi osallistut java-sovelluskehitykseen.
Odotamme sinulta:
Näyttöjä menestymisestä scrum master -tehtävässä
Hyvää ymmärrystä IT-alan terminologiasta, ketteristä menetelmistä ja DevOps-toimintamallista
Sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa
Eduksesi luetaan:
Korkeakoulu- tai ammattikorkeakoulutusta sekä soveltuvuutta IT-alalle
IT-alan sertifiointeja
Kehitämme IT-palveluja ketterissä tiimeissä, joissa saat tukea huippuluokan kollegoilta ja loistavan työporukan.
Kela on luotettava työnantaja, joka pitää huolta työntekijöistään. Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtävänkuvan, jossa sinut perehdytetään tehtäviisi sekä työpaikan, jossa on rento ilmapiiri ja jossa työn ja yksityiselämän yhdistäminen on joustavaa. Tarjoamme lisäksi erinomaiset työsuhde-edut, kuten kattavan työterveyshuollon ja ravintoedun.
Palkkaus määräytyy tehtävän vaativuuden ja hakijan kokemuksen mukaan.
Tehtävään nimittäminen edellyttää, että hakijasta tehdään hakijan suostumuksella turvallisuusselvitys.
Kiinnostuitko?
Hae tehtävää www.kela.fi/rekrytoi 9.5.2021 mennessä. Liitä mukaan ansioluettelo ja hakukirje. Onnistuneesti perille tulleesta hakemuksesta saat vahvistuksen sähköpostiisi. Aloitamme haastattelut jo ennen hakuajan päättymistä.
Lisätietoja tehtävästä antaa sähköpostitse Sari Tervajoki ja Tinna Toikka, [email protected]
Tiesitkö, että Kelassa on oma IT, jossa työskentelee lähes 900 IT-asiantuntijaa mitä monipuolisimmissa tehtävissä? Meillä on tarjota IT-alan hommia niin kokeneille konkareille kuin uransa alussa oleville IT-ammattilaisillekin.
Kiinnostaako sinua yhteiskunnallisesti merkityksellinen työ luotettavan työnantajan palveluksessa? Kenties haluat olla mukana rakentamassa suomalaista hyvinvointia tsemppaavassa työporukassa? Asiakkaiden palveleminen on yksi Kelan tärkeimmistä tehtävistä.