Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Sairaanhoitaja, Nuorisopoliklinikka Nupoli

Haemme nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluista kiinnostuneita sairaanhoitajia sijaisuuksiin Nuorisopoliklinikka Nupoliin. Haussa meillä on kaksi sijaisuutta vuoden 2022 loppuun saakka. Työn aloitus on sovittavissa tarvittaessa ja työsuhteen jatko on myös mahdollinen sijaisuuden päätyttyä.

Nupoli on osa Espoon kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluita ja palvelut on tarkoitettu 13-22 -vuotiaille nuorille. Palvelumme ovat osa perusterveydenhuollon palveluita. Palvelut ovat suunnattu lievistä ja keskivaikeista mielenterveyden sekä päihteidenkäytön pulmista kärsiville nuorille.

Nupolin sairaanhoitajan työtehtävät muodostuvat nuoren hoidon tarpeen arvioinnista, määräaikaisesta yksilö- ja hoitojaksotyöskentelystä sekä verkostotyöstä. Sairaanhoitajan työtehtäviin kuuluu myös ryhmien vetämistä. Sairaanhoitaja toimii Nupolissa moniammatillisen tiimin jäsenenä.

Työpiste sijaitsee Perkkaalla Nupolin toimipisteessä Komentajankadulla tai vaihtoehtoisesti Matinkylässä Kalaonnentiellä. Myös osittainen etätyöskentely on mahdollista.

Työssäsi menestyt hyvin asiakaslähtöisellä ja itsenäisellä työotteella. Perustehtävässä suoriutumista tukee hyvät vuorovaikutustaidot ja ongelmanratkaisukyky. Toivomme, että sinulla on osaamista ja kokemusta itsenäisestä vastaanottotyöstä ja kokemusta myös työskentelystä nuorten kanssa. Odotamme sinulta aktiivista, innostunutta sekä motivoitunutta asennetta tehtävää kohtaan.

Tarjoamme työsi tueksi perehdytyksen, kokeneiden ja ammattitaitoisten tiimin tuen sekä mahdollisuuden vaikuttaa oman työn sisältöön ja kehittämiseen. Sinua odottaa Nupolissa ammattitaitoinen ja mukava työryhmä!

Olemme pilottikuntana mukana Terapiat Etulinjaan -hankkeessa vuonna 2022. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on mahdollista suorittaa reilu vuoden mittainen koulutus, jonka päätteeksi osallistuja saa Etulinjan lyhytterapeutti -sertifikaatin (15 op).

Työpaikan nimi: Mielenterveys- ja päihdepalvelut, Nuorisopoliklinikka Nupoli
Työaika: 37 h 45 min, liukuva työaika (SOTE-sopimus liite 4 mukainen työaika)
Sopimusala: SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus
Tehtävä on määräaikainen

Kelpoisuusvaatimukset: Laillistettu sairaanhoitaja (hakuajan puitteissa valmistunut ja Valviran laillistama).

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n sekä 48a§:n mukaista rokotussuojaa sekä tartuntatautilain 55 §:n mukainen terveydentilan selvitys keuhkotuberkuloosista

Arvostamme Espoon palvelujärjestelmän tuntemusta, työkokemusta mielenterveys- ja päihdepalveluista sekä nuorten parissa työskentelystä.

Yhteystiedot: Tehtävästä lisätietoja antaa: palveluesimies Heidi Gåsman p. 040-6393161 tai palveluvastaava Saara Sandelius p. 040-5508159
Työpaikan osoite: Komentajankatu 5 A, 3. krs, 02600 ESPOO
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka: 2691,14 €/kk
Työ alkaa: 20.6.2022 - 31.12.2022
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: 3 - 6 kk
Haku päättyy: 03.06.2022 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-02-905-22/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 20.05.2022
TE-palvelujen ilmoitusnumero: 11425122

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Sairaanhoitaja, Nuorisopoliklinikka Nupoli

Espoo
Määräaikainen ja projektityö, Kokopäiväinen

Julkaistu 03.06.2022

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti