Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien uudistuva työpaikka, jossa työskentelee noin 8 000 ammattilaista. Kela on savuton työpaikka.
Työnkuvaus:
Onko hyvä työyhteisö sinulle tärkeä asia? Innostaako sinua tavoitteellinen tekeminen, jossa onnistumisia haetaan yhdessä osaavan tiimin kanssa? Tule ryhmäämme tekemään merkityksellistä työtä. Panostamme työhyvinvointiisi ja tarjoamme sinulle mahdollisuuksia kehittyä ja kokeilla.
Haemme tiimipäällikköä eläke-etuusryhmään vakinaiseen tehtävään. Työskentelypaikkasi on Kouvolassa. Toimimme ryhmässä monipaikkaisesti. Tehtävä voi edellyttää matkustusvalmiutta.
Eläke-etuusryhmässä työskentelee vanhuuseläkkeen, perhe-eläkkeen ja eläkkeensaajan asumistuen ratkaisuasiantuntijoita. Tiimipäällikkönä toimit lähiesimiehenä tiimisi etuuskäsittelijöille. Vastaat tiimisi ratkaisutoiminnan sujuvuudesta, toiminnan suunnittelusta ja seurannasta, sekä määrällisten ja laadullisten tavoitteiden toteutumisesta. Tehtäviisi kuuluu mm. arjen lähiesimiestyö, suorituksen johtaminen, osaamisen kehittäminen, työvuorosuunnitteluun osallistuminen, kehitys- ja palkkakeskustelujen käyminen sekä ratkaisutyön havainnointi. Johdat tiimiäsi innostavalla ja valmentavalla otteella tuloksellisesti ja tavoitteellisesti.
Saatat olla sopiva henkilö tehtävään, jos tunnistat itsesi näistä:
- Sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto ja olet aidosti kiinnostunut valmentavasta esimiestyöstä.
- Työskentelyotteesi on innostava, myönteinen ja valmentava.
- Omaksut nopeasti uusia asioita ja sitoudut yhteisiin tavoitteisiin.
- Olet kehittämismyönteinen ja kykenet tavoitteelliseen työskentelyyn monipaikkaisessa työyhteisössä.
- Sinulla on hyvät organisointi- ja vuorovaikutustaidot sekä kykyä sopeutua ja reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin.
- Näet tehtäväsi merkittävimpänä tavoitteena tiimisi jäsenten kehittymisen ja onnistumisen tehtävässään.
- Kannustat yksilöllisellä valmennuksella itseohjautuvuuteen ja vastuunottoon.
Arvostamme aiempaa esimieskokemusta.
Tiimipäällikkönä sinulla on mahdollisuus työskennellä itsenäisesti ja tavoitteellisesti nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tarjoamme mielenkiintoisen ja vastuullisen työn esimiestehtävissä sekä avoimen ja kehittyvän työyhteisön.
Tehtävän palkka on alkaen 3 373 e/kk.
Kela voi teettää tehtävään valitusta henkilöstä turvallisuusselvityksen.
Kiinnostuitko?
Tutustu Kelaan työnantajana osoitteessa www.kela.fi/rekrytoi. Hae tehtävää rekrytointijärjestelmässämme viimeistään 17.10.2021. Liitä hakemukseen hakemuskirje ja ansioluettelo. Kun hakemuksesi on saapunut meille, lähetämme vahvistuksen sähköpostiisi.
Lisätietoja tehtävästä antaa 5.10. klo 9 - 12 ja 13.10. klo 9 - 12 eläke-etuusryhmän ryhmäpäällikkö Jukka Kainulainen, puh. 050 531 6204.
WWW-osoite: http://www.kela.fi Yhteystiedot: Kela Rekrytointipalvelut - +358206347792 Työpaikan osoite: Kouvola, FI, 45100 KOUVOLA Palkkaus: Määritä Työaika: kokoaikatyö Työn kesto: yli 12 kuukautta Haku päättyy: 17.10.2021 klo 23:59 Ilmoitus jätetty: 01.10.2021 TE-palvelujen ilmoitusnumero: 10983604
Tiesitkö, että Kelassa on oma IT, jossa työskentelee lähes 900 IT-asiantuntijaa mitä monipuolisimmissa tehtävissä? Meillä on tarjota IT-alan hommia niin kokeneille konkareille kuin uransa alussa oleville IT-ammattilaisillekin.
Kiinnostaako sinua yhteiskunnallisesti merkityksellinen työ luotettavan työnantajan palveluksessa? Kenties haluat olla mukana rakentamassa suomalaista hyvinvointia tsemppaavassa työporukassa? Asiakkaiden palveleminen on yksi Kelan tärkeimmistä tehtävistä.