Vaihtamalla paranee – kun lastentarhanopettaja hyppäsi media-alalle

“Ei se kuule vaihtamalla parane”, minulle sanottiin, kun kerroin suunnitelmastani vaihtaa alaa. Olin hoitovapaalla oleva lastentarhanopettaja, jolla oli pienestä pitäen kytenyt haave urasta media-alalla. Halusin kirjoittaa, ideoida, konseptoida, puhua, esiintyä ja ennen kaikkea luoda uutta.

Koko ikäni minuun oli kuitenkin iskostettu ajatus, että media-alalla työskentely olisi ikuista taistelua pienipalkkaisissa pätkätöissä. Kilpailu tulisi olemaan armottoman kovaa, eläkettä ei kertyisi ja kaupassa joutuisi valitsemaan vain punaisilla lapuilla koristeltuja elintarvikkeita.

Tämä ei kuulostanut hyvältä turvallisuushakuisen ja epävarman teinitytön mielestä, joten palautin itseni maanpinnalle. Vuosia myöhemmin valmistuin sosionomiksi ja lastentarhanopettajaksi.

Sillä tuntuihan se nyt täysin epärealistiselta – miksi juuri minä pärjäisin alalla, jolle tulijoita oli enemmän kuin sieniä sateella?

Elämä menee eteenpäin – teit mitään tai et

Valmistuttuani nappasin vakituisen työn päiväkodista, mutta koska haudoin vatsassani uutta elämää, jäin aika pian äitiyslomalle. Vaikka olin vasta astunut työelämään valmistumisen jälkeen, koin, että tauko tuli sopivaan saumaan.

Eräänä yönä pientä itkevää käärylettä hyssytellessäni oivalsin, että näin se elämä menee eteenpäin – eikä vauhti taatusti tule hidastumaan. Siinä yön pimeinä tunteina ajatus kääntyi jostain syystä urahaaveiden puoleen.

Tajusin, etten koskaan ollut tosissani edes yrittänyt saavuttaa ammatillisia unelmiani. Olin antanut pelon ja ympäristön odotusten päättää puolestani! Aivan kuin minulla ei olisi ollut mitään otetta asiaan. Tajusin mikä tahdoton ameeba olin ollutkaan, ja päätin, että tästä lähtien tekisin kuten itse haluan.

Ja minä halusin vaihtaa alaa, palavasti. Nyt pitäisi enää ryhtyä toimeen – vuodet olivat opettaneet sen, että kukaan ei tosiaan tiputtaisi minulle unelmieni uraa savupiipusta nätisti paketoituna, vaan kaikki työ tulisi tehdä itse.

Hyppy tuntemattomaan

Ensiaskel oli ryhtyä kirjoittamaan blogia. Ja hitsi vie, miten ihanaa se oli! Samalla tuntui täysin utopistiselta ajatukselta, että voisin joskus kirjoittaa työkseni, saati tehdä muita media-alan töitä. Tiesinhän paljon kokeneita media-alan konkareita, jotka olivat joutuneet vaihtamaan alaa huonon työtilanteen takia.

Samalla takaraivossani kolkutti fakta siitä, että maailmassa on aika monia työkseen kirjoittavia ja muita media-alalla itsensä työllistäviä – miksei se olisi mahdollista myös minulle? Tämän ajatuksen siivittämänä hakkasin näppäimistöä kaiken liikenevän ajan ja lukijoita alkoi kertyä.

Kun paluu lastentarhanopettajan työhön lähestyi, tunsin kurkkuani kuristavan. En ollut valmis heittämään urahaaveitani syrjään ja eräänä maanantaisena pakkasaamuna huomasin näpytteleväni esimiehelleni sähköpostin, jossa kerroin irtisanoutuvani.

Monen mielestä olin hullu, koska jätin vakituisen työn ja heittäydyin tyhjän päälle vailla alan kontakteja, kokemusta ja alan koulutusta. Ei se kyllä omasta mielestänikään järkevältä kuulostanut, mutta järkevät ratkaisut eivät olleet tehneet minua aikaisemminkaan onnelliseksi, joten päätin, että kokeillaan nyt näitä pöhköjä ideoita.

Tekemisen riemua ja pään seinään hakkaamista

Seuraava vuosi koostui innostuksesta, tekemisen riemusta, uuden oppimisesta ja alan opiskelusta, mutta myös epätoivosta, pään seinään hakkaamisesta ja räkä poskella itkemisestä. Huonoina hetkinä olin varma, että olin onnistunut syrjäytymään työelämästä lopullisesti – ja se olisi vieläpä omaa syytäni, koska itse olin irtisanoutunut.

Muutamia kertoja olin valmis luovuttamaan ja klikkaamaan itseni Seuren verkkosivuille varatakseni keikkaa päiväkodeista. Tuolloin onneni oli aviomies, joka vakuutti minun tehneen oikean ratkaisun, käski minun pyyhkiä räät kasvoiltani ja maksoi kiltisti suurimman osan laskuista.

Mitä sitten tein? Opiskelin alaa, kartutin portfoliotani, keräsin osaamista ja tein asiakashankintaa. Aluksi vastaukset olivat hylkyjä ja syviä hiljaisuuksia, mutta pikku hiljaa kelkka alkoi kääntymään.

Nyt se on todistettu – vaihtamalla paranee

Nyt kun tästä on aikaa ja saan tehdä monipuolisesti töitä tällä unelma-alallani, voin rehellisesti sanoa, että kyllä se työ vaan parani vaihtamalla. Olisi hulluutta väittää muuta. Kenenpä arki ja työ ei muuttuisi paremmaksi, kun saa työkseen tehdä asioita, joista nauttii suuresti?

Mitä hyvää alanvaihto sitten toi tullessaan?

• Pääsiallisesti läsnä olevan ilon ja innostuksen työtä kohtaan
• Selkeämmän suunnan uralle
• Paremman palkan
• Kunnianhimon ja motivaation
• Arjesta nauttimisen – en elä lomille ja viikonlopuille

En missään nimessä väitä, että alanvaihto olisi käynyt helposti tai että tämä olisi helppoa nytkään. Tuskin koskaan. Mutta sen voin sanoa, etten päivääkään kadu, että päätin yrittää.

5 vinkkiä alaa vaihtavalle

Olen lyhyen elämäni aikana nähnyt paljon ihmisiä, jotka eivät pidä työstään, mutta eivät uskalla tehdä muutosta vaihtaakseen alaa. Heille haluaisin sanoa, että yrittämättä jättäminen on pahin mahdollinen vaihtoehto – paljon pahempaa kuin epäonnistuminen. Yrittämättä jättäminen pelon takia on asia, joka jää kalvamaan varmasti.

Tässä siis sinulle, alanvaihtoa harkitseva, muutama vinkki:

• Mieti rauhassa, mitä haluat
• Hanki ympärille samanhenkisiä ihmisiä, joilta saada tukea
• Ole aktiivinen ja sinnikäs, äläkä lannistu takaiskuista
• Luota omaan osaamiseesi, ja jos se on puutteellista, hanki sitä lisää
• Auta muita, niin sinua autetaan

Katso avoimet työpaikat

Taru Tammikallio

Kirjoittaja on työelämän tabuja ja ilmiöitä esille nostava bloggaaja, podcastaaja, toimittaja ja media-alan yrittäjä. Tarun missiona on parempi työelämä, jossa vaikeistakin asioista uskalletaan puhua suoraan. Yhteydenotot LinkedInin kautta tai sähköpostilla.

Artikkeli julkaistu vuonna 2019.